Kullan kierrätys

Yhden kultagramman tuottamiseksi pitää siirtää noin 500 kiloa materiaalia luonnosta. Kullan ekologinen selkäreppu on siis kovin painava, ja siksi kullan kierrätys on ekoteko.

Kultapiste on Pohjoismaiden johtavia kullan ostaja. Kulta kiertää kauttamme eteenpäin, ja siitä tehdään muun muassa kultakoruja ja kultaharkkoja. Myymällä kaapeissa, korurasioissa tai muualla lojuvan piilokultasi meille tienaat rahaa ja teet samalla palveluksen ympäristölle. Kullan kierrätys ei siis ole hassumpi juttu.

Kullan kierrättäminen – Tiesitkö, että…

– Lähes 80 % louhitusta kullan raakamateriaalista käytetään korujen tuotantoon ja loput muun muassa elektroniikka- ja lääketeollisuuden käyttöön.

– Korujen tuotanto aiheuttaa 140 miljoonan tonnin myrkylliset rikkidioksidipäästöt ilmakehään – yhteensä 13 % maailman myrkkypäästöistä.

– Kullan ja muiden jalometallien louhinta kuormittaa ympäristöä, sillä malminrikastusprosessissa käytetään syanidia ja elohopeaa.

– Kultakaivokset jättävät valtavia aukkoja neitseelliseen luontoon.

Tee päätös kierrättää kultaa

Kun päätät myydä kultaa Kultapisteelle, piilokultasi saavat uuden elämän ja sinä mukavan korvauksen, sillä Kultapiste maksaa kultaesineistä aina hyvän hinnan. Jokainen kierrätetty kultagramma vähentää uuden kullan louhintatarvetta, mikä sekin toimii yhä useamman kuluttajan innoittajana muuttaa kulta rahaksi. Kierrätysverkko Oy:n tutkimuksen mukaan 94 % suomalaisista on kiinnostunut luovuttamaan myyntiin kestokulutustavaroita.*

* Kierrätysverkko Oy:n teettämä kierrätystutkimus, syksy 2011 (linkki: http://www.kierratysverkko.fi/tutkimus-suomalaiset-entista-halukkaampia-kierrattamaan)

Kierrätä kultaa tilaamalla maksuton Kultakirje sivun oikeasta laidasta!

Laske tarkalleen, kuinka paljon maksamme kullastasi

5€/g

Tilaa ennen 14.00 ja postitamme Kultakirjeen sinulle saman arkipäivän aikana.

  • Täysin ilmainen
  • Ei-sitova
  • Palautusoikeus

Lue mitä asiakkaamme sanovat

Turvallinen

Turvallinen, luotettava, toimii kuten sivuillanne kerrotaan/luvataan. Ystävällinen asiakaspalvelu, vastaatte aina viesteihin.

Raija

Erittäin nopeaa ja ystävällistä…

Erittäin nopeaa ja ystävällistä palvelua. Hieno homma.

Merja

Toiminta oli tosi nopeaa

Toiminta oli tosi nopeaa. Sähköpostiin vastattiin pian . Henkilökohtainen puhelu oli myös positiivinen kokemus. Luottavainen olo oli kyllä kun yhteyden pito oli niin aktiivista. Rohkaistiin ottamaan yhteyttä. Kiitos ja rahat oli nopeasti tilillä.

Asiakas