Kultasi arvo
Minkä arvoinen kultasi on?
Kullan arvo määräytyy sen painon ja karaattipitoisuuden mukaan. Lisäksi tietenkin kullan maailmanmarkkinahinta vaikuttaa kullan sen hetkiseen arvoon. Viime vuosina kullan arvo on ollut todella nousujohteista, ja niinpä tuhannet suomalaiset ovat päättäneet myydä kultansa Kultapisteelle.
Me Kultapisteellä seuraamme kullan maailmanmarkkinahintaa tarkasti ja tällä hetkellä kullan hinta on huipussaan. Kun myy kultaa, on hyvä muistaa myös karaattipitoisuus näyttelevän suurta roolia kullan arvoa määritellessä. Paras hinta kullasta maksetaan luonnollisesti 24 karaatin kullalle, kun taas yleisimmät karaattipitoisuudet Suomessa ovat 14 karaattia ja 18 karaattia.
Kultasi arvo määräytyy luonnollisesti myös sen painon mukaan. Kultapisteen asiantuntevat ammattilaiset punnitsevat kultasi käyttämällä EU-sertifioitua kulta-vaakaa. Kullan punnittua annetaan sille aina paras mahdollinen hinta per gramma.
Kullan arvo per gramma
Kullan hinta per gramma on noussut viime vuosien kriisien johdosta ja on tällä hetkellä erittäin korkea. Tämä on saanut suomalaiset muuttamaan kultakorunsa rahaksi. Päätös muuttaa kulta rahaksi syntyy yleensä tietoisuuden kasvaessa, sillä kun huomaa kuinka korkea kullan hinta on tänä päivänä, on helppoa tehdä päätös myydä kultaa – varsinkin mikäli kyseessä on kaapeissa tarpeettomana lojuvia kultaesineitä.
Kullan arvo on noussut huimasti viime vuosina, mikä on saanut monet miettimään tarpeettomien kultaesineiden myyntiä. Se, kannattaako omat kultaesineet myydä juuri nyt, täytyy jokaisen päättää itse. Koskaan ei kullan arvo ole ollut niin korkealla kuin tällä hetkellä, joten mikäli kulta on täysin tarpeetonta, kenties nyt on tullut hyvä aika laittaa kulta kierrätykseen. Voit myös lukea lisää viime vuosien huimasta kullan hintakehityksestä.
Alla olevasta hintalaskurista näet tarkalleen sen hinnan, jonka maksamme sinulle kullasta. Voit vertailla maksettavaa hintaa eri karaattipitoisuuksilla ja painoilla, jotta saat mahdollisimman tarkan arvion.
Kullan kilohinta
Kultapiste ostaa myös suuria määriä kultaa! Luonnollisesti kun kullan hinta per gramma on kasvanut tarkoittaa tämä myös sitä että kullan kilohinta on kasvanut. Kultapiste tarjoaa siis myös erinomaisen kilohinnan kullasta.
Asioidessasi Kultapisteen kanssa sinua suojaa niin kutsuttu hintatakuu, minkä ansiosta saamasi kullan kilohinta on aina markkinoiden paras. Mikäli joku muu internetissä kultaa ostava yritys sattuisi tarjoamaan korkeampaa kullan kilohintaa, niin me maksamme erotuksen sinulle.
Hintatakuun ansiosta voit aina asioida kanssamme – se on turvallista ja luotettavaa. Kultapiste on yksi Pohjoismaiden suurimmista kullan ostajista, ja meillä on jo kymmeniä tuhansia tyytyväisiä asiakkaita ympäri Pohjoismaita. Kuukausittain tuhannet suomalaiset tilaavat meiltä maksuttoman Kultakirjeen lähettäen meille kultaa paluupostissa. Kultakirjeen vastauskuoren postimaksu on maksettu puolestasi etukäteen, ja lisäksi olemme vakuuttaneet lähetyksen 10 000 euroon saakka. Mikäli kultaa sattuisi siis olemaan kilon verran, niin olethan yhteydessä asiakaspalveluumme etukäteen.
Lue mitä asiakkaamme sanovat
Nopeava, ystävällinen ja osaava asiakaspalvelu
Ystävällinen, asiantunteva ja auttavainen asiakaspalvelu heti ensimmäisen puhelun yhteydessä. Nopea toiminta ja asian viimeistely.
Viisi tähteä
Palvelu oli ystävällistä, täsmällistä, nopeaa ja luotettavaa.
Hyvin toiminut ja hinta kohdillaan
Hyvin toiminut ja hinta kohdillaan.