Kalevala-korut tehdään jatkossa vain kierrätyskullasta
Suomalainen korujen valmistaja, Kalevala Koru, siirtyy kultakoruvalmistuksessaan käyttämään vain kierrätettyä kultaraaka-ainetta, uutisoi muun muassa Tekniikka & Talous –lehti (20.12.2011). Kalevala Koru selvitti kaksivuotisessa projektissaan eettiseen kullanhankintaan liittyviä vaihtoehtoja, ja päätyi kierrätyskullan käyttöön eettisesti ja ekologisesti kestävimpänä vaihtoehtona.
Yhtenä Pohjoismaiden suurimmista kullan ostajista Kultapisteen mielestä on tärkeää kantaa vastuuta ympäristöstä. Parhaiten tämä onnistuu kierrättämällä kultaa, ja niinpä kaikki Kultapisteelle tuleva kulta sulatetaan ja laitetaan uusiokäyttöön. ”Tällä tapaa voimme omalta osaltamme olla mukana säästämässä luonnonvaroja ja hidastamassa ilmastonmuutosta.”, kommentoi konsernin toimitusjohtaja Bengt Häger. ”Kulta voidaan periaatteessa uusiokäyttää kuinka monta kertaa tahansa, ilman että se menettää ominaisuuksiaan. Piilokullan myyminen voi siis olla jokaisen oma pieni ympäristöteko.”, Häger muistuttaa.
Lue mitä asiakkaamme sanovat
Nopeava, ystävällinen ja osaava asiakaspalvelu
Ystävällinen, asiantunteva ja auttavainen asiakaspalvelu heti ensimmäisen puhelun yhteydessä. Nopea toiminta ja asian viimeistely.
Viisi tähteä
Palvelu oli ystävällistä, täsmällistä, nopeaa ja luotettavaa.
Hyvin toiminut ja hinta kohdillaan
Hyvin toiminut ja hinta kohdillaan.