Kullan ostaja

Kultapiste on luotettava kullan ostaja. Viime vuosien aikana olemme ostaneet kultaa kymmeniltä tuhansilta pohjoismaalaisilta kasvaen samalla yhdeksi Pohjoismaiden suurimmista kullan ostajista. Monet asiakkaistamme asioivat kanssamme jo kolmatta-neljättä kertaa, mikä on merkki siitä, että asiakaskokemukset ovat olleet positiivisia.

Kullanostaja, joka maksaa hyvän hinnan kullasta

Olemme toimintamme alusta alkaen panostaneet huomattavia resursseja palvelun turvallisuuteen. Koska meillä ei ole fyysisiä toimipisteitä, pystymme maksamaan asiakkaalle todella hyvän hinnan kullasta. Internetissä toiminen tarkoittaa samalla kuitenkin myös sitä, että haluamme kullanostajana tuoda asiakkaalle turvallisuutta, vaikka hän ei pystykään kohtaamaan meitä kasvotusten. Asiakaspalvelumme vastaa asiakkaidemme kysymyksiin arkisin, jonka lisäksi olemme vakuuttaneet kaikki kultalähetykset asiakkaamme puolesta jopa 10.000 euroon saakka.

Kullan ostaja, joka antaa hintatakuun

Kullan ostajana Kultapiste on turvallinen kumppani, joka antaa sinulle asiakkaana hintatakuun. Lyhykäisyydessään se tarkoittaa sitä, että mikäli jonkin toinen kullan ostaja sattuisi lupaamaan sinulle internetissä paremman hinnan, niin maksamme sinulle erotuksen. Kullan hinta liikkuu koko ajan, mutta hintatakuun avulla voit aina asioida turvallisesti asioidessasi Kultapisteen kanssa.

Tilaa maksuton Kultakirje jo tänään!

Laske tarkalleen paljonko maksamme kullasta

32.27€/g

Tilaa ennen 14.00 ja postitamme Kultakirjeen sinulle saman arkipäivän aikana.

  • Täysin ilmainen
  • Ei-sitova
  • Palautusoikeus

Lue mitä asiakkaamme sanovat

Hyvä palvelu ja kaikki meni juuri…

Hyvä palvelu ja kaikki meni juuri niinkuin sovittiin. Nopea toiminta alusta loppuun. Asiakaspalveluun soitettaessa oli todella ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Tulen käyttämään Kultapistettä uudestaan kun tarve. Kiitos

Ville

Kultakirjeen tilaaminen oli helppoa ja…

Kultakirjeen tilaaminen oli helppoa ja se sisälsi selkeät ohjeet korujen lähettämiseen. Sain ihan hyvän summan vanhoista kulta- ja hopeakoruistani. Raha tuli tililleni jo arviointipäivänä iltapäivästä.

Taina

Nopea asian hoitaminen

Nopea asian hoitaminen niinkuin luvattiinkin. Käytän palvejulanne jatkossakin jos tulee tarvetta. Kiitos.

Virve