Asiakkaiden kokemuksia

Me Kultapisteellä olemme ostaneet kultaa jo tuhansilta suomalaisilta kasvaen samalla yhdeksi Pohjoismaiden suurimmista kullan ostajista. Täältä voit lukea joitakin niistä sadoista positiivisista asiakaspalautteista, joita olemme saaneet viime aikoina suomalaisilta asiakkailtamme.

”Olin iloisesti yllättynyt saamastani rahasummasta, sillä se oli aikalailla enemmän kuin mitä odotin.” -Mona Virta, Nastola.

”Kuulin Kultapisteestä Iltalehden sivuilta. Olen tyytyväinen palveluun ja mukavinta siinä oli se, että sain ilmoituksen arvioinnista välittömästi tekstiviestitse!” -Kati Reiman, Jokela.

”Kultakirje tipahti postiluukusta joutuisasti ja vielä joutuisammin rahat olivat tililläni. Kuoren ja tietojen täyttäminen oli helppoa, samoin kuin asioiminen kultapiste.fi -sivuilla. Jätin Kultakirjeeni postiin maanantai-iltana, ja jo keskiviikkona aamupäivällä sain tekstiviestin kultani hinnasta, joka muuten ylitti odotukseni jopa 150 %. Hyvä hinta siis muutamasta pureskellusta riipuksesta sekä ikävien muistojen koruista. Suosittelen.” -Anne-Maria Ollikainen, Kerava.

”Kuulin Kultapisteestä internetin kautta ja olin tyytyväinen nopeaan palveluun!” -Tanja Rajala, Vantaa.

”Lähetin Kultapisteelle korulaatikossa pyöriviä parittomia korvakoruja sekä muuten käyttämättä jääneitä koruja. Sain niistä mukavan summan euroja nopeasti. Suosittelen palvelua lämpimästi!” -Tuula Rantala, Teuva.

Lue mitä asiakkaamme sanovat

Suosittelen

Kaikki sujui nopeasti ja vaivattomasti. Ammattitaitoista toimintaa. Oli helppo asioida, suosittelen.

Nanni

Nopea ja luotettava palvelu

Nopea ja luotettava palvelu. Oli iloinen yllätys, miten helposti, vaivattomasti ja nopeasti vanhat turhat kultakorut vaihtuivat rahaksi.

Kati

Hyvä hinta ja toimitus

Nopea ja helppo palvelu. Kullan markkinahinnat kohdillaan.

Petri Niemenmaa

”Kullan myyminen Kultapisteelle oli mukava ja antoisa kokemus. Luotettavalta ja rehdiltä tuntuva asiakaspalvelu. Rahat maksettiin heti.” -Pasi Kalliopohja, Oulu.

”Kuulin Kultapisteestä internetissä olleista mainoksista. Olen todella tyytyväinen palveluun, koska rahat tulivat nopeasti ja informaatio oli koko ajan selkeää!” -Virpi Laurila, Tuusula.

”Myin tarpeettomia kultakorujani Kultapisteelle. Ensimmäistä kertaa olin asioimassa kulta-asioissa ja ilostuin kovin. Asiakaspalvelu oli kohteliasta ja yllätyin hinnasta positiivisesti. Suosittelen muillekin.” -Pirjo Haapasaari, Jyväskylä.

”Asiointini Kultapisteen kanssa oli erittäin positiivinen kokemus ja kaikki kävi todella helposti. Nopea tapa, jos on ylimääräisiä koruja.” -Tarja Hemmilä, Kempele.

”Valitsin Kultapisteen tehtyäni ensin hintavertailua internetissä. Uteliaisuudesta halusin kokeilla, kuinka kullan myyminen netin kautta toimii. Yllätyin positiivisesti hyvästä palvelusta, sillä Kultapisteellä asiakkaasta välitetään. Sain hyvän hinnan, koska pääsin hyödyntämään nopean tilaajan etuhintoja. Kaikenkaikkiaan asiallinen palvelu.” -Miikka Laasanen, Helsinki.

”Kultapisteen palvelu oli oikein asiallista ja ammattimaista, mutta kuitenkin helposti lähestyttävää. Myyntitilanteesta jäi hyvä mieli: kullan kierrätystä parhaimmillaan. Hinta oli mielestäni hyvä!” -Tiina Eskelinen, Kotka.