Kulta, Helsinki

Kultapiste on erikoistunut kullan ostamiseen, ja vaikka ostammekin joka päivä suuria määriä erilaista kultaa ympäri Suomea, niin suurin osa kullasta tulee meille Helsingistä. Kulta, Helsinki ja Kultapiste vaikuttavatkin olevan hyvä yhdistelmä, sillä useat helsinkiläiset asiakkaat ovat asioineet kanssamme viime vuosina jo useaan otteeseen. Kulta selvästikin kiinnostaa helsinkiläisiä, koska kullan hinta on nyt todella korkealla.

Myy kultaa, Helsinki

Me Kultapisteellä ostamme kultaa Helsingistä ja ympäri Suomea. Helsinki ja Kulta ovat jännä yhdistelmä, sillä pääkaupunkimme on täynnä fyysisiä kultasepän liikkeitä, mutta siitä huolimatta yhä useampi helsinkiläinen valitsee myydä kultaa Kultapisteelle internetin ja postin välityksellä. Turvallinen, helppo ja maksuton palvelumme kiinnostaa, ja saamamme palautteen mukaan myös mahdollisuus muuttaa kulta rahaksi nopeasti on ollut yksi menestyksemme kulmakiviä myös Helsingissä.

Kulta, Helsinki ja kultakuume

Viime vuosien perusteella voidaan Helsingissä puhua jonkin asteisesta kultakuumeesta. Tarpeettomien kultaesineiden myynti on lisääntynyt valtavasti, ja kullan kierrättämisestä on tullut osittain jopa trendikästä.

Tilaa sinäkin oma maksuton Kultakirje jo tänään!

Laske tarkalleen, kuinka paljon maksamme kullastasi

5€/g

Tilaa ennen 14.00 ja postitamme Kultakirjeen sinulle saman arkipäivän aikana.

  • Täysin ilmainen
  • Ei-sitova
  • Palautusoikeus

Lue mitä asiakkaamme sanovat

Kaikki toimi juuri niinkuin pitikin

Kaikki toimi juuri niinkuin pitikin ja rahat olivat nopeasti tilillä. Suosittelen lämpimästi!

Eija

Nopea palvelu ja paras hinta

Nopea palvelu ja paras hinta

Inkeri

Helppoa ja nopeaa

Ylimääräisten kultakorujen myynti oli ihan älyttömän helppoa. Aluksi jännitti, että mitä jos korut hukkuvat matkalla, tai koruista maksetaankin paljon vähemmän, kuin mitä kultalaskuri antoi arvioksi. Sain hinta-arvion kuitenkin reilussa vuorokaudessa ja se oli tosi positiivinen yllätys ottaen huomioon, että osa koruista olikin kullattua hopeaa. Kun ilmoitin tilinumeron sivujen kautta sain maksun jo ihan parissa tunnissa tilille. Suosittelen lämpimästi!

Suvi