Lehdistötiedotteita ja median artikkeleita

Tukes – Laittoman vaa’an punnitustulokseen ei voi luottaa

2010 Marraskuu
Turvatekniikan keskus (Tukes) varoittaa joidenkin kullan ostajien käyttämistä epätarkoista ja tarkastamattomista vaaoista. Tukesin mukaan romukullan punnitustulos ei tällöin ole luotettava ja tuotteesta voi saada väärän hinnan. ”On todella hyvä, että Tukes nostaa asian esille, koska tällä tavoin kuluttajien tietoisuus nousee. Romukulta on sitä paitsi kuluttajia harhaanjohtava termi, koska piilokulta kuvaa mielestäni paremmin niin kutsutun romukullan todellista arvoa”, kommentoi Kultapiste.

YLE.fi – Romukulta ei ole romua.

2012 Tammikuu
Viime vuosina mediassa on puhuttu paljon ”romukullasta”, jota kansalaiset myyvät yhä kiihtyvään tahtiin kullan maailmanmarkkinahintojen hipoessa huippujaan. Romukullalla viitataan suomalaisten pöytälaatikoista löytyviin vanhoihin kultakoruihin ja muihin esineisiin. ”Romu sanasta saa helposti vaikutelman, että romukulta olisi jotenkin vähemmän arvokasta. Romukulta ei kuitenkaan ole laadullisesti huonompaa.”, uutisoi YLE alkuvuodesta (YLE, 25.1.2011).

Tekniikka & Talous – Kaleva Koru käyttää vain kierrätettyä kultaa

2011 Joulukuu
Suomalainen korujen valmistaja, Kalevala Koru, siirtyy kultakoruvalmistuksessaan käyttämään vain kierrätettyä kultaraaka-ainetta, uutisoi muun muassa Tekniikka & Talous –lehti (20.12.2011). Kalevala koru selvitti kaksivuotisessa projektissaan eettiseen kullanhankintaan liittyviä vaihtoehtoja, ja päätyi kierrätyskullan käyttöön eettisesti ja ekologisesti kestävimpänä vaihtoehtona.

Nordnetblogi – Nordnet on Pohjoismaiden johtavia internet-pankkeja

2011 Elokuu
Kullan hinta on tällä hetkellä huipussaan, ja niinpä tuhannet suomalaiset myyvät tällä hetkellä laatikoissaan lojuvaa tarpeetonta kultaa. Pohjoismaiden johtava internet-pankki, Nordnet, julkaisi blogissaan mielenkiintoisen artikkelin siitä, kuinka kullan tämän hetkinen korkea hinta vaikuttaa kuplalta. Nordnetblogin mukaan juuri nyt on oikea aika myydä kultaa.

MTV3.fi – Kullan hinta löi jälleen ennätyksen

Heinäkuu 2011
Kullan dollarihinta nousi jälleen uuteen ennätykseensä Aasian markkinoilla. Kulta maksoi korkeimmillaan 1625 dollaria unssilta.

Tukes – Katukaupan leimat usein harhaanjohtavia

2011 Kesäkuu
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), joka valvoo jalometallituotteiden myyntiä, varoittaa kuluttajia ostamasta kultaa katukauppiailta. Kultana myytävät tuotteet ovat harmillisen usein väärennöksiä tai varastettua tavaraa, ja korua arvioidessa tuote paljastuu yleensä messingiksi tai kullatuksi messingiksi. Lisäksi koruissa on lähes aina väärennetyt tai vähintäänkin harhaanjohtavat leimat. ”Todella ikävää kuluttajan kannalta, joten korut kannattaa aina ostaa alan ammattilaisilta”, kommentoi Kultapisteen Suomen maajohtaja.

Tukes – Verkoista myytävistä koruista löytynyt virheellisiä merkintöjä

Kesäkuu 2012
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), joka valvoo jalometallituotteiden myyntiä, varoittaa kuluttajia verkossa myytävien korujen virheellisistä merkinnöistä. Tukesin mukaan leimat voivat olla täysin vääränlaisia, eivätkä myyjät aina noudata Suomen lakeja. ”Välillä on todella kiusallista kertoa asiakkaillemme esimerkiksi, etteivät heidän 18 karaatin kullaksi luulemansa korut olekaan kuin 14 karaatin kultaa”, toteaa Kultapisteen Suomen maajohtaja. Tukes on markkinavalvonnassaan tavannut muun muassa koruja, joissa on lukenut jalometallin nimi, mutta merkintä on tarkoittanut vain korun väriä. Tämä ei luonnollisestikaan ole sallittua. Lue lisää täältä.

Tukes – Massalla täytetyt jalometallikorut ongelmallisia

2009 Lokakuu
Viime vuosina markkinoille on tullut paljon erilaisia massalla täytettyjä jalometallikoruja. Tilanne on kuluttajalle ongelmallinen, koska korussa olevaa massan määrää ei voi mitata rikkomatta korua. Tukesin mukaan edes korujen myyjät eivät ole osanneet kertoa tuotteen rakenteesta. ”Vastaanotamme massalla täytettyjä koruja päivittäin, ja välillä asia on meillekin haasteellinen asiakkaan luullessa kyseisenlaisen korun olevan täyttä kultaa”, sanoo Kultapisteen Suomen maajohtaja.

Lue mitä asiakkaamme sanovat

Ystävällinen ja nopea palvelu

Ystävällinen ja nopea palvelu. Kannustan muitakin teille asioimaan. Kaiken kaikkijaan positiivinen kokemus, kiitos.

Reijo Toivonen

Palvelu oli nopeaa, helppoa ja turvallista.

Palvelu oli nopeaa ja yhteydenpito sähköpostitse piti minut ajantasalla tapahtumista. Punnitsin lähettämäni tavaran tarkasti ja sain mielestäni sen mukaisesti maksun. Olen tyytyväinen helppouteen ja sain turhat korut pois pöytälaatikosta.

Hannele

Nopeasti ja helposti rahat tilille

Nopeasti ja helposti rahat tilille, reilu hinta.

Sanna