Myy kultaa - Se on todella yksinkertaista!

Myy kultaa tarkoittaa meille muutakin kuin hyviä hintoja, sillä me haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisimman hyvää palvelua sekä kaikin puolin yksinkertaisen palvelun. Sen vuoksi olemme muun muassa maksaneet Kultakirjeesi postimaksut etukäteen, ja lisäksi vakuuttaneet lähetyksen puolestasi. Tällä tapaa varmistamme sen, että jokainen henkilö, joka myy kultaa Kultapisteelle, voi tuntea olonsa turvalliseksi.

Myy kultaa - Jos se on kultaa, me maksamme paremmin!

Kun asiakas myy kultaa Kultapisteelle, voi hän aina olla varma saavansa hyvän hinnan kullastaan. Koska kuulumme Suomen suurimpiin kullanostajiin, voimme tarjota asiakkaillemme todella hyvät hinnat sekä hintatakuun. Hintatakuumme ansiosta asiakas voi olla aina varma saavansa parhaan hinnan, kun hän myy kultaa.

Myy kultaa maksuttomalla Kultakirjeellä. Täytä yllä olevat tiedot ja paina "Tilaa"!

Kullan hintakehitys on ollut useamman vuoden ajan nousussa, ja sen vuoksi kullan myynti on ajankohtaista juuri nyt. Kultaa myydessäsi teet myös ympäristöteon, sillä kierrätettyä kultaa tarvitaan kultasepänalan yritysten, teollisuuden, suurteollisuuden, hammaslaboratorioiden ja teknologian alan tutkimuksen parissa. Yhä useammat yritykset ovat siirtyneet ainoastaan kierrätyskullan käyttöön, esimerkkinä Kalevala Koru. Kullan kierrättäminen on maailmanlaajuinen trendi, ja kullan hinta on nyt huipussaan!

Myy kultaa - Kultapiste antaa sinulle tyytyväisyystakuun!

Jokainen Kultapisteen asiakas saa tyytyväisyystakuun, kun hän myy kultaa meille. Se tarkoittaa sitä, että mikäli et jostakin syystä olisi tyytyväinen palveluun ja ilmoitat siitä meille kolmen vuorokauden kuluessa, niin me palautamme kultaesineesi sinulle. Lisätietoja löydät Yleisehdoistamme.

Myy kultaa ja muuta kulta rahaksi tilaamalla maksuton Kultakirjeemme!