Ostamme kultaa

Me Kultapisteellä ostamme kultaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa sitä, että ostamme kultaa romukullasta kultaharkkoihin ja kaikkea siltä väliltä. Kun asiakas myy kultaa Kultapisteelle, on hän turvallisissa käsissä, sillä olemme ostaneet kultaa jo useita vuosia erittäin menestyksekkäästi. Tänä päivänä meillä on Pohjoismaissa kymmeniä tuhansia asiakkaita, mistä johtuen uskallamme sanoa olevamme alan ehdottomia ammattilaisia, kun puhutaan sanoista kulta ja kullan arviointi. Lupauksemme on yksinkertainen - Internetin paras hinta kullasta!

Kun ostaa kultaa, on kuitenkin tärkeämpiäkin asioita, kuin paras kullan hinta. Korkein hinta kullasta on itse asiassa vain kirsikka kakun päällä. Sen jälkeen, kun vuonna 2009 annoimme yksityishenkilöille ensimmäisen kerran mahdollisuuden myydä kultaa meille, ovat kymmenet tuhannet asiakkaat valinneet vastata ostetaan kultaa -ilmoitukseemme. 

Ostamme kultaa internetin välityksellä

Silloin tällöin meiltä kysytään, onko parempi myydä kultaa Suomessa internetin kautta vai muuttaa kulta rahaksi liikkeessä. Me ostamme kultaa internetin välityksellä, koska internetin kautta voi tänä päivänä sekä ostaa kultaa että myydä kultaa helposti ja turvallisesti. Me Kultapisteessä ostamme kultaa, kun asiakkaamme päättävät myydä kultaesineitään. Asiakkaan kannalta olennaista on se, että palvelu toimii, ja kullan hinta on kohdallaan.

Me Kultapisteellä panostamme siihen, että asiakastyytyväisyys on mahdollisimman korkea. Melko varhaisessa vaiheessa huomasimme, että yksi tärkeä tyytyväisyyden mittari asiakkaalle on korkea kullan hinta per gramma, ja niinpä luovuimmekin ajatuksesta avata fyysisiä liiketiloja, koska sillä tavoin ei vain yksinkertaisesti olisi mahdollista tarjota yhtä korkeaa kullan hintaa.

Miten ostamme kultaa?

Ostamme kultaa siten, että tilaat meiltä maksuttoman Kultakirjeen. Kun Kultakirje saapuu postitse kotiisi, laitat kultaesineesi mukana olevaan turvapussiin ja palautat sen meille kirjeessä, jonka olemme jo etukäteen maksaneet ja vakuuttaneet puolestasi. Kultapisteen kanssa voit olla aina varma, että sinulle maksetaan paras hinta kullasta. Sen vuoksi tarjoamme sinulle kattavan hintatakuun, josta saat lisätietoja ehdoistamme.

Lisäksi meillä on tarjota sinulle tyytyväisyystakuu! Tämä suojaa sinua kuluttajana, sillä mikäli et ole tyytyväinen asioidessasi kanssamme, palautamme kultaesineesi sinulle. 

Muuta korut rahaksi tilaamalla maksuton Kultakirje!