Lehdistötiedotteita ja median artikkeleita

Tukes varoittaa kultakorujen vääristä leimoista!Tukes - Verkoista myytävistä koruista löytynyt virheellisiä merkintöjä

Kesäkuu 2012

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), joka valvoo jalometallituotteiden myyntiä, varoittaa kuluttajia verkossa myytävien korujen virheellisistä merkinnöistä. Tukesin mukaan leimat voivat olla täysin vääränlaisia, eivätkä myyjät aina noudata Suomen lakeja. "Välillä on todella kiusallista kertoa asiakkaillemme esimerkiksi, etteivät heidän 18 karaatin kullaksi luulemansa korut olekaan kuin 14 karaatin kultaa", toteaa Kultapisteen Suomen maajohtaja. Tukes on markkinavalvonnassaan tavannut muun muassa koruja, joissa on lukenut jalometallin nimi, mutta merkintä on tarkoittanut vain korun väriä. Tämä ei luonnollisestikaan ole sallittua. Lue lisää täältä.

YLE.fi muistuttaa niin sanotun romukullan arvosta.YLE.fi - Romukulta ei ole romua.

2012 Tammikuu

Viime vuosina mediassa on puhuttu paljon ”romukullasta”, jota kansalaiset myyvät yhä kiihtyvään tahtiin kullan maailmanmarkkinahintojen hipoessa huippujaan. Romukullalla viitataan suomalaisten pöytälaatikoista löytyviin vanhoihin kultakoruihin ja muihin esineisiin. ”Romu sanasta saa helposti vaikutelman, että romukulta olisi jotenkin vähemmän arvokasta. Romukulta ei kuitenkaan ole laadullisesti huonompaa.”, uutisoi YLE alkuvuodesta (YLE, 25.1.2011).

» Lue lisää

Tekniikka & Talous uutisoi Kalevala Korun päätöksestä käyttää vain kierrätettyä kultaa.Tekniikka & Talous - Kaleva Koru käyttää vain kierrätettyä kultaa

2011 Joulukuu

Suomalainen korujen valmistaja, Kalevala Koru, siirtyy kultakoruvalmistuksessaan käyttämään vain kierrätettyä kultaraaka-ainetta, uutisoi muun muassa Tekniikka & Talous –lehti (20.12.2011). Kalevala koru selvitti kaksivuotisessa projektissaan eettiseen kullanhankintaan liittyviä vaihtoehtoja, ja päätyi kierrätyskullan käyttöön eettisesti ja ekologisesti kestävimpänä vaihtoehtona.

» Lue lisää

Nordnet on Pohjoismaiden johtavia Internet-pankkeja.Nordnetblogi - Nordnet on Pohjoismaiden johtavia internet-pankkeja

2011 Elokuu

Kullan hinta on tällä hetkellä huipussaan, ja niinpä tuhannet suomalaiset myyvät tällä hetkellä laatikoissaan lojuvaa tarpeetonta kultaa. Pohjoismaiden johtava internet-pankki, Nordnet, julkaisi blogissaan mielenkiintoisen artikkelin siitä, kuinka kullan tämän hetkinen korkea hinta vaikuttaa kuplalta. Nordnetblogin mukaan juuri nyt on oikea aika myydä kultaa.

» Lue lisää

MTV3 uutisoi kullan korkeasta hinnasta.MTV3.fi - Kullan hinta löi jälleen ennätyksen

Heinäkuu 2011

Kullan dollarihinta nousi jälleen uuteen ennätykseensä Aasian markkinoilla. Kulta maksoi korkeimmillaan 1625 dollaria unssilta. 

» Lue lisää

Tukes valvoo jalometallituotteiden myyntiä Suomessa.Tukes - Katukaupan leimat usein harhaanjohtavia

2011 Kesäkuu

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), joka valvoo jalometallituotteiden myyntiä, varoittaa kuluttajia ostamasta kultaa katukauppiailta. Kultana myytävät tuotteet ovat harmillisen usein väärennöksiä tai varastettua tavaraa, ja korua arvioidessa tuote paljastuu yleensä messingiksi tai kullatuksi messingiksi. Lisäksi koruissa on lähes aina väärennetyt tai vähintäänkin harhaanjohtavat leimat. "Todella ikävää kuluttajan kannalta, joten korut kannattaa aina ostaa alan ammattilaisilta", kommentoi Kultapisteen Suomen maajohtaja.

» Lue lisää

Tukes Tukes - Laittoman vaa'an punnitustulokseen ei voi luottaa

2010 Marraskuu

Turvatekniikan keskus (Tukes) varoittaa joidenkin kullan ostajien käyttämistä epätarkoista ja tarkastamattomista vaaoista. Tukesin mukaan romukullan punnitustulos ei tällöin ole luotettava ja tuotteesta voi saada väärän hinnan. "On todella hyvä, että Tukes nostaa asian esille, koska tällä tavoin kuluttajien tietoisuus nousee. Romukulta on sitä paitsi kuluttajia harhaanjohtava termi, koska piilokulta kuvaa mielestäni paremmin niin kutsutun romukullan todellista arvoa", kommentoi Kultapiste.

» Lue lisää

Kultapisteen kaikki kultavaa'at ovat EU:n tyyppihyväksymiä.Tukes - Massalla täytetyt jalometallikorut ongelmallisia

2009 Lokakuu

Viime vuosina markkinoille on tullut paljon erilaisia massalla täytettyjä jalometallikoruja. Tilanne on kuluttajalle ongelmallinen, koska korussa olevaa massan määrää ei voi mitata rikkomatta korua. Tukesin mukaan edes korujen myyjät eivät ole osanneet kertoa tuotteen rakenteesta. "Vastaanotamme massalla täytettyjä koruja päivittäin, ja välillä asia on meillekin haasteellinen asiakkaan luullessa kyseisenlaisen korun olevan täyttä kultaa", sanoo Kultapisteen Suomen maajohtaja.

» Lue lisää